Mitä tarkoittaa ansioton maahanmuuttaja?

ansioton maahanmuuttaja

En usko, että kukaan turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevä olisi välttynyt näkemästä Suomen turvapaikkaprosessin tuottamia oikeusmurhia. Lähes kaikista Irakista, Afganistanista tai Somaliasta tulleiden turvapaikanhakijoiden negatiivisista päätöksistä valitetaan hallinto-oikeuteen [1]. Se kertoo omaa kieltään ja on helppo ymmärtää, koska sotaa pakenevan, pahoinpidellyn, vainotun, uhatun ja/tai kidutetun on vaikea käsittää miksi turvapaikan edellytykset eivät täyty. Miksi heidän pelkonsa ei maahanmuuttoviraston ja Suomen oikeuslaitoksen mielestä ole objektiivisesti perusteltua.

Ylen jutussa [1] viranomaiset antavat kuvan, että valitukset olisivat suurimmaksi osaksi turhia ja niitä tehtäisiin kevyin perustein. Muun muassa juuri tämä ylenkatsova asenne, jota mediakin usein kritiikittömästi välittää, luo mielikuvaa ansiottomista maahanmuuttajista ja muokkaa yleistä mielipidettä turvapaikanhakijoita vastaan.

Erna Bodström pohtii kolumnissaan ”Ansioton maahanmuuttaja ja Suomen turvapaikkakäytännöt” ansiokkaasti miksi näin on käynyt. Miksi Suomi on tahrannut maineensa ihmisoikeuksia kunnioittavana oikeusvaltiona.

 

Lainaus kirjoituksesta (Tiede & edistys aikakauslehti):

”Kuluneen vuoden aikana lukuisat asiantuntijat ja maallikot ovat toistuvasti tuoneet esille turvapaikkaprosessiin liittyviä ongelmia. He ovat arvioineet, että nämä ongelmat vaarantavat vakavasti turvapaikanhakijoiden ihmisoikeudet ja oikeusturvan . Tästä huolimatta näihin ongelmiin ei ole selkeästi puututtu. Miksi ei?”

Vastaus kysymykseen, mitä termillä ansioton maahanmuuttaja tarkoitetaan, selviää kolumnista:

Erna Bodström ”Ansioton maahanmuuttaja ja Suomen turvapaikkakäytännöt”

JUKKA ERÄKARE

jukka.erakare(ät)migrileaks.fi

Viite [1] 7.9.2016 Hanna Helinko / Maahanmuuttovirasto

Mainokset

Amnestyn avoin kirje

Suomi pakkopalauttaa TAAS työssäkäyvän, kidutuksen uhrin. Lue Amnestyn avoin kirje Paula Risikolle ja allekirjoita vetoomus

Avoin kirje sisäministeri Paula Risikolle

Allekirjoita:

Palautus Afganistaniin keskeytettävä.

Tutkimusten tulosten perusteella Amnesty International vaatii kaikkia EU-maita keskeyttämään palautukset Afganistaniin.

Ketjureaktio | Kedjereaktion | A Cascade of Errors

(Please find the english version below)

Tämä on kertomus virheiden ketjureaktiosta, joka seuraa läpi turvapaikkaprosessin. Tämä on yhden ihmisen, Jaelin*, tarina, mutta tämä ei ole yksittäistapaus. Migrileaks ja lainopilliset avustajat ovat kohdanneet monia samanlaisia.

Jael on kotoisin Etelä-Irakista. Vuonna 2016 hän saapui Suomeen hakemaan turvapaikkaa monien muiden Irakilaisten tavoin. Ennen tänne tuloaan Jael oli paennut jo kerran, kotikaupungistaan Basrasta Karbalaan Keski-Irakiin. Vaino seurasi häntä ja hänen perhettään ja Jaelin oli paettava edelleen. Lopulta hän saapui Suomeen ja turvapaikkapuhutteluun.

Jaelin pakomatka alkoi kesällä 2015. Hän oli kotona perheensä kanssa isoisänsä talossa kun aseistetut miehet alkoivat tulittaa taloa. Syntyi paniikki, kukaan heistä ei tiennyt mistä oli kyse. Jael ei tiennyt minkään olleen vialla. Tulituksen tauottua perhe pakkasi nopeasti mitä pystyi ja he pakenivat kaupungista.

Turvapaikkapuhuttelussa Jael kuvaili ampumavälikohtauksen ja kertoi mitä tiesi siihen johtaneista syistä. Tapahtuman jälkeen Jael oli saanut lisätietoja; taustalla olivat vanhat kaunat ja muutamia uusia. Vuonna 2003 Saddam Husseinin Baat’ath puolue kaatui ja silloin Jaelin suku erotettiin heidän heimostaan. Jaelin isä oli kuulunut puolueeseen, mikä teki kaikista sukulaisista ulkopuolisia. Erottamisen jälkeen heimo ei enää tarjonnut apuaan missään, kaikki ongelmat oli hoidettava itse; yksin ja ilman neuvottelijoiden apua.

Niin kauan, kun kaikki suvun jäsenet pysyivät erossa ongelmista, kaikki oli mennyt hyvin. Onnella ja taidolla Jaelin sukulaiset onnistuivat luovimaan elämässä ilman heimon tuomaa tukea ja turvaa. Kunnes kesällä 2015 Jaelin serkku oli loukannut alueen vaikutusvaltaisimpiin heimoihin** kuuluvaa perhettä. Serkku itse oli paennut ennen kuin hänen tekonsa tuli tietoon jättäen muut suvun jäsenet heimon vihan kohteeksi. Jael oli saanut tietää ongelmasta vasta kun loukattu heimo oli lähettänyt asemiehiä suvun talolle.

Puhuttelu ei kestänyt kauaa, mutta Jael kuvasi lyhyesti heimon yhteyksiä Irakin hallintoon ja puolisotilaallisiin joukkoihin ja kertoi tämän olevan syy, miksi hän ei uskonut saavansa virallisilta tahoilta apua uhkaajiaan vastaan. Hän mainitsi heimon langettaneen verikoston sukunsa ylle ja että tämä tarkoitti heimon haluavan tappaa kaikki suvun miehet. Puhuttelija kysyi muutaman lisäkysymyksen. Puhuttelu oli ohi hieman alle kahdessa tunnissa.

Kun päätös Jaelin turvapaikka-anomukseen tuli, se oli kielteinen. Jael itse oli yllättynyt, olihan hän omasta mielestään kertonut kaiken oleellisen. Eniten hän oli yllättynyt perusteluista, sillä ne vaikuttivat olevan aivan eri tapauksesta.

Perusteluissaan Maahanmuuttovirasto hyväksyy tosiasiana Jaelin kertomuksen siitä, että häntä on vainottu Irakissa heimon toimesta. Mistä Maahanmuuttovirasto on eri mieltä, on mitä tämä vaino Irakissa yksilölle merkitsee. Jael esittää vainon tarkoittavan todellista hengenvaaraa; Maahanmuuttoviraston mukaan hänen pelkonsa ei ole objektiivisesti perusteltu.

Puhuttelupöytäkirjassa Jael kuvailee selvästi, joskin lyhyesti sillä haastattelu oli erittäin lyhyt, itseään ja sukuaan vainoavaa organisaatiota joka ulottuu halki Irakin valtion sekä rajojen yli, ja jolla on yhteyksiä viralliseen hallintokoneistoon ja puolisotilaallisiin joukkoihin. Jaelin kuvaus ei ole kovin värikäs mutta hänen pelkonsa uhkaajiaan kohtaan on käsinkosketeltavaa – jopa kuivakkaan raportin välityksellä.

Arvioidessaan Jaelin kokemaa uhkaa Maahanmuuttovirasto käsittelee Jaelia vainoavaa heimoa yksityishenkilönä tai yksittäiseen perheeseen verrattavana entititeettinä. Jaelin kuvaus huomioiden tämä päätös vaikuttaa erikoiselta. Vielä erikoisemmalta tämä päätös vaikuttaa huomioiden, mihin maatietoon Maahanmuuttovirasto päätöksessään viittaa.

Etsiessään maatietoa Jaelin turvapaikkahakemusta koskien Maahanmuuttovirasto on hakenut tietoa Basran alueen yleisestä turvallisuustilanteesta ja ns. kunniaväkivallasta, joka pääosin kohdistuu naisiin sekä Sunnien ja Shiiojen välisistä vihollisuuksista (mikä on myös hyvin erikoista, sillä Jael ei ole maininnut uskontoa turvapaikka-anomukseen yhteydessä tähän liittyvänä seikkana).

Maahanmuuttovirasto ei ole esittänyt lainkaan maatietoa joka käsittelisi Baa’ath puoluetta, poliittista vainoa, heimosuhteita, verikostoa tai puolisotilaallisia joukkoja. Päätökseen ei ole etsitty maatietoa joka kumoaisi Jaelin väitteet häntä uhkaavan heimon poliittisista kytköksistä tai yhteyksistä militioihin, mikä vaikuttaa uhkan vakavuuteen. Itse asiassa Maahanmuuttoviraston lausunnossa ei viitata mihinkään Jaelin itsensä esittämiin turvapaikka-anomuksen perusteisiin tai viitataan niihin vain pikaisesti, tarjoamatta niihin minkäänlaista objektiivista, todisteisiin perustuvaa kannanottoa. Kaikki hänen esittämänsä perusteet hakemukselle jätetään täysin huomiotta ja käsittelemättä.

Maahanmuuttoviraston tehtävä on käsitellä jokainen turvapaikka-anomus yksilöllisesti. Jaelin tapauksessa tätä ei selvästikään ole tehty. Jaelin kohdalla ongelma ei kuitenkaan pääty tähän.

Hänen tapauksestaan on tehty valitus hallinto-oikeudelle, jossa yllämainitut ongelmat on tuotu esiin.

Hallinto-oikeuden toimintatapojen takia valituksen keskeisimmät kohdat ovat kuitenkin jääneet huomiotta. Hallinto-oikeus ei suorita omia haastatteluja tai tee omaa tutkimusta, vaan käyttää Maahanmuuttoviraston sille tarjoamia dokumentteja jotka on liitetty tapauksen päätösasiakirjoihin. Siten hallinto-oikeuden päätös perustuu samaan maatietoon ja samoihin päätelmiin, joita Maahanmuuttoviraston virkailija on käyttänyt ja tehnyt päättäessään tapauksesta. Kuten on ilmeistä Jaelin tapauksessa, hallinto-oikeus ei edes arvioi, ovatko käytetyt tiedot soveltuvia asian ratkaisemiseen objektiivisesti. Lisäksi hallinto-oikeuden käyttämä tieto on toisen oikeusprosessin osapuolen (Migrin) valitsemaa. Tämän pitäisi herättää kysymyksiä.

Jaelin tapauksessa heikkolaatuinen puhuttelu näyttää johtaneen väärän asian tutkimiseen ja vääriin johtopäätöksiin. Nämä virheet ovat toistuneet ja ketjuuntuneet läpi prosessin ilman, että kukaan on niihin puuttunut.*** Toivoisimme, että tämä vaarallinen ketjureaktio olisi yksittäistapaus kuten Maahanmuuttoviraston johtaja usein painottaa viestinnässään. Todisteet kuitenkin viittaavat muuhun.

TIINA PELKONEN

tiina.pelkonen@migrileaks.fi

*Nimet on muutettu asianosaisten suojelemiseksi.

**Jaelia ja hänen perhettään uhkaavan heimon ja muiden osapuolien nimet on jätetty pois Jaelin ja hänen perheensä suojelemiseksi. Joitakin yksityiskohtia on muutettu tai jätetty pois.

**Jael on valittanut korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Migrileaks seuraa tapausta ja raportoi lopputuloksen Jaelin luvalla.

Linkki lähdeaineistoon: Puhuttelupöytäkirja, Migrin päätös ja hallinto-oikeuden päätös


 

Kedjereaktion

Detta är en berättelse om felaktigheter som upprepas och blir till en kedja som förvränger en hel asylprocess. Detta är Jaels* historia, men den är långt ifrån unik. Migrileaks och de offentliga biträdena har mött många likadana historier.

Jael är född och uppvuxen i södra Irak. År 2016 kom han, liksom många andra irakier, till Finland för att söka asyl. Han hade redan tidigare flytt från sin hemstad Basra till staden Karbala i mellersta Irak. Han och hans familj förföljdes också i Karbala och Jael var tvungen att fly vidare. Slutligen kom han till Finland och asylförhöret.

Jaels andra flykt började sommaren 2015. Han var hemma i sin farfars hus med sin familj, då beväpnade män började beskjuta huset. Det blev panik, ingen visste vad det var fråga om. Jael visste inte om att något skulle ha varit på tok. Då skottlossningen upphörde packade familjen hastigt vad de kunde och flydde ut ur staden.

Vid asylförhöret skildrade Jael skottlossningsattacken och berättade vad han visste om orsakerna till den. Han hade efteråt fått veta att det handlade om gammalt groll och en del nytt. Då Saddam Husseins Ba’athparti föll år 2003 uteslöts Jaels släkt ur klanen. Jaels far hade hört till partiet, vilket utestängde också alla hans släktingar. Efter utestängningen erbjöd klanen ingen hjälp med någonting. Alla problem måste lösas på egen hand, ensam och utan medlares hjälp.

Så länge samtliga släktens medlemmar höll sig borta från problem hade allt gått bra. Med tur och skicklighet hade Jaels släktingar lyckats leva utan det stöd och den trygghet klanen hade varit. Tills en kusin till Jael sommaren 2015 förolämpat en familj som hör till en av de mest inflytelserika klanerna** på området. Själv hade kusinen flytt innan det blivit känt vad han gjort och på så sätt gjort släktens övriga medlemmar till klanens hatobjekt. Jael hade alltså fått veta om problemet först efter att den förolämpade klanen skickat de beväpnade männen till släktens hus.

Förhöret varade inte länge, men Jael skildrade i korthet klanens förbindelser till den irakiska regeringen och de paramilitära styrkorna och angav dessa som orsak till att han inte trodde sig kunna få någon hjälp från officiellt håll. Han nämnde att klanen utkrävt blodshämnd på hans släkt, vilket betyder att klanen vill döda alla släktens män. Förhöraren ställde några tilläggsfrågor. Förhöret var över på knappa två timmar.

Asylbeslutet som Jael fick var negativt. Jael själv var överraskad, han hade ju, som han själv tyckte, berättat allt det väsentliga. Mest överraskad var han över motiveringarna eftersom de verkade baserade på något helt annat fall.

I sina motiveringar godkänner Migrationsverket Jaels berättelse om att han på klanens order blivit förföljd. Det som Migrationsverket är av annan åsikt om är vad denna förföljelse innebär för en individ. Jael hävdar att förföljelsen utgör en verklig livsfara, medan Migrationsverket slår fast att hans rädsla inte är objektivt välgrundad.

I förhörsprotokollet beskriver Jael tydligt, om ock kortfattat eftersom intervjun var synnerligen kort, den organisation som förföljer honom och hans släkt. Organisationens verksamhet sträcker sig över hela Irak och utöver den irakiska statens gränser. Den har förbindelser till regeringen och de paramilitära styrkorna. Jaels skildring är inte speciellt färgsprakande, men den rädsla han upplever gentemot dem som hotar honom är uppenbar och berörande – till och med så som den förmedlads i den torra rapporten.

I sin bedömning av det hot Jael upplever behandlar Migrationsverket klanen som förföljer Jael som en privatperson eller en entitet jämförbar med en enskild familj. Beaktande Jaels beskrivning förefaller beslutet säreget. Än mer säreget förefaller det då vi beaktar den landinformation Migrationsverket i sitt beslut hänvisar till.

Vid behandlingen av Jaels asylansökan har Migrationsverket tagit fram information om det allmänna säkerhetsläget i Basraregionen. Vidare hänvisas till det såkallade hedersvåldet, vilket riktar sig huvudsakligen mot kvinnor, och till fientligheter Sunni- och Shiamuslimer emellan (vilket också är mycket säreget, eftersom Jael inte nämnt religionen som någon relevant fråga i samband med sin asylansökan).

Migrationsverket har inte presenterat någon som helst landinformation som skulle behandla Ba’athpartiet, den politiska förföljelsen, klanrelationerna, blodshämnden eller de paramilitära styrkorna. Verket har inte letat fram landinformation som skulle kullkasta Jaels påståenden om den hotande klanens politiska kopplingar eller kontakter med milisen, omständigheter som bidrar till att hotet är allvarligt. I själva verket hänvisar Migrationsverket i sitt utlåtande bara ytterst flyktigt till de motiveringar Jael själv framfört. Något objektivt, på bevis baserat ställningstagande bjuds inte på. Alla de motiveringar Jael lagt fram lämnas onoterade och obehandlade.

Migrationsverkets uppgift är att behandla varje asylansökan individuellt. I Jaels fall har detta helt uppenbart inte gjorts. I hans fall är problemet dock inte avklarat med detta.

Beslutet han fått har överklagats till förvaltningsdomstolen, där ovannämnda problem lyfts fram.

På grund av förvaltningsdomstolens tillvägagångssätt har de mest centrala delarna i överklagan ignorerats. Förvaltningsdomstolen ordnar inga egna förhör, inte heller några egna efterforskningar, utan använder de beslutsprotokoll och till dem bifogade dokument som Migrationsverket förser domstolen med. På så sätt grundar sig förvaltningsdomstolens beslut på samma landinformation och samma slutsatser som Migrationverkets anställda använt respektive gjort då de fattat besluten. Som tydligt framgår i Jaels fall frågar sig förvaltningsdomstolen inte ens huruvida den nyttjade informationen är lämplig för ett objektivt avgörande av saken. Dessutom är den information förvaltningsdomstolen använder sig av utvald av den ena parten (Migri) i den rättsliga processen. Detta borde väcka frågor.

I Jaels fall tycks ett undermåligt genomfört förhör ha lett till en undersökning av fel ärende och feldragna slutsatser. Dessa fel har upprepats och kedjats ihop utan att någon gjort något åt saken. *** Vi skulle önska att denna farliga “kedjereaktion” var ett enskilt fall, vilket chefen för Migrationsverket ofta betonar. Bevisen tyder dock på annat.

TIINA PELKONEN

tiina.pelkonen@migrileaks.fi

* Namnen har ändrats för att skydda parterna.

** Namnet på den klan som hotar Jael och hans familj, jämte andra inblandade, har lämnats bort för att skydda de hotutsatta.

*** Jael har överklagat till högsta förvaltningsdomstolen. Migrileaks följer med fallet och rapporterar med Jaels medgivande om hur det går.

Källmaterial: Förhörsprotokoll, Migris beslut och förvaltningsdomstolens beslut.

A Cascade of Errors

This is a story of a cascade of errors in an asylum process. This is the story of one person, Jael*, but this is not an isolated case. Migrileaks and legal professionals assisting in asylum appeals have come across a multitude of similar stories.

Jael is from South-Iraq. 2016 he came to Finland to apply for an asylum in the way of many of his countrymen. In Iraq Jael had already escaped once, from his home city of Basra to the city of Karbala in Central-Iraq. This was not enough; the threat he was facing followed with him and he found no other solution but to move on. Eventually he found himself in a Finnish asylum interview.

His escape began in the summer of 2015. Jael was at home with his family in his grandfather’s house when armed men began firing rounds at the house. Panic ensued; Jael could not think of anything being wrong before that day. He and his family took what they could and fled.

In the asylum interview Jael told what he knew of the shooting and the reasons behind it. He’d been better informed after the fact and knew it was all because of old grudges and some new ones on top of them.

The pivotal point was year 2003 and the fall of Saddam Hussein’s Baa’ath party. The party had dominated Iraq and attempted to curb the influence of age old tribe systems. Jael’s father had been a member of the party and that made his whole family outsiders in the eyes of their tribe. When Baa’ath fell the family, including Jael’s uncles and their children, were banished from their tribe. This left them to survive without the protection and help of the tribe in a system where connections and the help of tribe negotiators are everything.

With luck and skill the family stayed out of trouble until the summer of 2015. Then one of Jael’s cousins insulted a family belonging to another tribe** with very influential connections. Jael’s cousin was smart enough to escape before his deed came known which left the rest of the family to face the fallout. The visit of the gunmen had marked the tribe announcing a blood feud against Jael’s family – a threat which meant they wanted every member in that family killed.

The asylum interview was a short one but Jael did his best to describe the incident and the tribe responsible. He told the officer about the tribe’s and described how he knew it having ties to the current regime and the PMU:s, the Private Mobilisation Units active in various parts of Iraq. This was why Jael had reason to believe the officials – the Iraqi police and military – would not be inclined to help him and his family to deal with the threat. He also told the meaning of the blood feud; that it meant the tribe wanted to kill all of the men in his family as revenge. The interviewing officer asked him some clarifying questions but they were few. The interview was over in little under two hours.

When the decision to the asylum application arrived it was negative. Jael was stunned. He had thought he’d been clear in explaining everything. Most stunned Jael was about the bases the The Finnish Immigration Service gave for their statement. Their conclusions appeared to be as if of a different case altogether.

The The Finnish Immigration Service accepts Jael’s story as a fact and also accepts that he has been threatened by this tribe in his native country. What the The Finnish Immigration Service and Jael disagree upon is what this threat means to an individual. According to Jael’s claim, being threatened by a tribe such as this means a serious threat, possibly death; the The Finnish Immigration Service states his fear is not objectively justified.

Jael’s interview protocols show him describing clearly – if rather succinctly for the interview was conducted in such a short time  –  the tribe threatening him and his family. Jael’s description is of a nationwide organisation spanning over its borders to neighbouring countries and with contacts to the most influential government parties and politicians as well and the PMU:s, the Private Mobilisation Units. His description is not very florid but his fear is palpable – even through dry paperwork.

When assessing the level of threat towards Jael the The Finnish Immigration Service treats this tribe as an entity comparable to an individual person or a family of private citizens. This decision seems odd in the light of Jael’s own description. It also appears strange in the light of the data The Finnish Immigration Service offer themselves – so called country data or country information used when assessing the verity of an asylum claim.

When examining the bases for Jael’s claim the The Finnish Immigration Service have examined data such as reports regarding the general safety of Basra area in 2015, the prevalence of so called ’honour violence’ mainly affecting women in Iraq and incidences of Sunni versus Shii’a violence in the area (this is rather baffling for Jael has not mentioned religion in connection of his asylum claim).

What the The Finnish Immigration Service have not examined are information regarding the Baa’ath party and political persecution, tribal relations, blood feuds and revenges and PMU:s and their activity. They have not attempted to find any information countering Jael’s claim of the persecuting tribe’s political connections and ties to militias. In fact, the statement refers to any bases of Jael’s asylum claim extremely briefly or not at all. No objective, evidence based evaluation is given on any of his claims; they are simply dismissed.

Finnish The Finnish Immigration Service has the legal obligation to treat each asylum case individually. In Jael’s case this has clearly not been done. The cascade of errors does not end there, however.

Jael’s case was appealed to the Administrative Court and the problems mentioned above were brought to its attention. Unfortunately the procedures of the Finnish Administrative Court have led to none of them being acknowledged as would have been due course.

The Administrative Court does not conduct any interviews nor does it conduct research of its own. Therefore, when deciding upon Jael’s case, it has used the same data as the The Finnish Immigration Service officers. This in turn leads to the Administration Court verdict being based on the same documents and data used by the The Finnish Immigration Service and only those documents. The Administrative Court does not question the veracity of this data; as we see in Jael’s case it does not even examine whether the data in question is suitable for making an objective decision about the asylum claim. Furthermore, all of the data the Administrative Court bases its ruling has been selected by one of the claimants in the court case. This should raise questions of the data being biased.

In Jael’s case a poorly conducted interview appears to have led to wrong issues being raised and researched about his case and this in turn has led to the wrong conclusions being made. This cascade of errors has then continued throughout his case without anyone being able to end it.*** We can only wish this was an isolated case, as the head of The Finnish Immigration Service tends to claim such things. Unfortunately all evidence points to the contrary.

*Names have been changed or omitted to protect people involved.

** The name and identifying details of the particular tribe or any other groups threatening Jael have been omitted to protect him and his family. Details relating to the incident with the tribe have been changed and /or omitted.

***Jael has filed an appeal in the Supreme Administrative Court. Migrileaks is following the process of his appeal and will update on on the outcome on Jael’s permission.

 

The Road to Hell is Paved with Letters Your Mother Burned

 

If you browse the internets as regularly as I do you will have come up with a page devoted to the most awesome places in the world. You’ve also must have seen a shot or two of the most interesting roads to drive along. Be it the scenery, the wildlife or the people that grace the landscape. In all the connotations of the word interesting. ’May you live in interesting times’ is a powerful curse to utter to your enemy, according to the late Sir Terry Pratchett.

I have a particular road in mind here, of course. It is called Kabul Jalalabad Highway and it is actually about a 40 mile section of a national A01 highway in Afghanistan that links these two cities together. Why this particular stretch of mostly paved landscape is designated interesting by the connoisseurs of interesting times, is that it follows up the Kabul River Gorge overhanging steep cliffs, is prone to avalanches and landslides, blizzards, attacks of Yak (I don’t know what that is and don’t want to) wrought with reckless drivers and also crosses Taliban territory. Aha, you say. A walk in a park. I know a place with…

Asad* knows that road. Better than you or me. He used to be a journalist in Afghanistan and still is a journalist, only not there. The news-hound instinct never leaves you, although his thing was strictly behind the camera. Mostly it was fun and games, even in the rural stretches of Afghanistan. Shoot a bit of a wedding here, some family affair there, maybe a political inauguration for some local nobody politician if you get lucky. Dream of a job in the big league. Never enough money to pay the rent. Until one day you happen to shoot the wrong thing and the worst is you don’t even know what that was.

It is a well known fact that war zones these days are not friendly to journalists, especially those native to that country. They may get the best story but they will often get suspected and accused of playing for one side or another. Threats are very common and international journalists face them too. Ask any blogger what amount of hate mail she and her family have to face and multiply that by ten for any war journalist. This link https://cpj.org/killed/2016/mohammad-nasir-mudasir.php

leads to a page where you can follow statistics of journalists reported killed in Afghanistan and other places by country of assignment. The link that opens is one person murdered in his job.

When the threats began Asad knew to expect them, in a way. His friends had got them, not that they talked about it openly. It was as if it had been a shameful thing, to be so much afraid. They just disappeared. Later he got a message telling him all kinds of little things. “Hey man, how are you? I’m in London now. The food is shite and plumbing sucks and the wife hates it. Kids are doing fine.” “Hi, how are you? I got to college in New York. My uncle paid. Isn’t he a dear? Studying pro photography and media editing now.” And so on. Those who could, escaped. Some escaped into their dreams. Some into their nightmares. Those latter he never heard anything of ever again, not in person at least. Some of them he never heard of at all, all he got from their families and friends was a question in their eyes.

When Asad went back home he met his family. His job was the moving sort, he never really stayed in one place, he had an address in the capital but he never stayed there. Somehow they knew where he was, the people who hated what he did. They had sent messages to his dad and somehow his mum had got hang of them too. Asad saw them, before his mother threw them into the oven. “You will not keep such things. If they are found out that is very dangerous.”

He lingered on, the same way you do in a bad relationship. You don’t really see a way out even if it is there. His father told him to come back to his old home. But how could he? He was getting calls to his phone that were directly telling they would kill his family. Even after he changed his number he got them. And somehow Asad just knew that if he went back and tried to do the only thing he knew how to do, the only thing he could get money from, they would make good of that threat. The threats were telling him to quit but it was not that easy. What would he do if he wasn’t taking photos? His father had a little shop but even that wasn’t doing so good. Asad knew that some of the locals were already shunning the shop now because they feared to be associated with the family. They could become a target too.

The words his tormentors used were the words of the Taliban. Never direct threats as such. Unless they absolutely knew they would not be caught. That there would be the veil of shame so strong that you would not report it or that if you did, nobody would care. That they had a friend or someone they had leverage on in the police you would go to.

In his home town the rule was twofold; in the day there was the official rule, the police, the government. People would go shopping, walk on the streets and be seemingly normal. When the darkness fell the Taliban and their supporters could do what they please without impunity. At sunrise the damage would be repaired and the corpses buried in silence and the pretence begin again.

Finally Asad left; to go away to Europe where he had heard there was safety and justice. He chose Finland and applied asylum, thinking he could start afresh.

The migration office interviewed him and asked him all kinds of questions. He felt confident he would get an asylum and so did his Finnish friends. It is an obvious case, right? Journalism, freedom of speech, that should be protected here even if some carpenters and wood choppers and whatnot are not. Wrong.

In the twisted logic of the bureaucrat the thinking became twofold, in the same way as the rule of his former home town; since Asad has been threatened for so long and survived, it is unlikely he will really be under threat. Also, since his family has received these threats and these people know their whereabouts and have not actually killed his family it is unlikely these people threatening Asad are the Taliban. Hence, he is not under threat.

In other words, since his tormentors have failed to find Asad, whom they have threatened for several years and whose friends and colleagues they have managed to drive out of the country, he is not really under threat. Not even though he told a very detailed account of cat-and-mouse he played with the people who did threaten his life and who still were completely aware of his whereabouts, proving that they had above average intelligence skills. That they did not feel like killing an old man and his wife should also not be held as a proof of Taliban or non-Taliban identity. There are plenty of old people alive in Afghanistan to this day and there may have been many factors why the threat was not actualised. The migration office interviewers did not ask whether any protection money was paid in this case, which is another common occurrence when dealing with terrorists.

In other cases the same logic has been twisted backwards; because the family of a person who had received threats has actually been killed before or after they have managed to escape the migration office had interpreted this as proof of them being now safe. While the threats have clearly been directed to the individual in question the actualisation of the threat or part of it has been interpreted as nullifying the threat, which is not how human behaviour works. It seems that whatever you do, whatever happens to you, you cannot comply the rules and wishes of the bureaucrat mind hell-bent on not giving an asylum to anyone. The migration office of what once was one of the most humane and democratic countries in the world has twisted itself to the double standards of the terrorist.

Asad cannot prove the letters were from the Taliban. Even if his mother had not burned them in the family oven, fearing repercussions from officials or neighbours or who knows what parties, they would not tell us much. Asad identified his tormentors early on. The modus operandi was clear and he had travelled in areas controlled by them doing little gigs for the TV-channel he worked for then. His employers knew there might be threats and tried to protect him, which is one reason why he survived. Another reason is that he was smart. He used burner phones and untraceable sim-cards. But still, more than anything, he was lucky. But he knew his luck would run out and when it did the price would not be just his life but possibly that of his family and colleagues.

To add insult to injury, the Finnish migration office, when they rejected Asad’s claim of asylum, even mapped a route to home for him. It runs along the Kabul Jalabad Highway, one of the ten most dangerous routes in the world. They claimed it was absolutely safe.

*Names and some details may have been changed for security reasons.

Todista, että olet vaarassa

liikennevalot2

Tapaan Raminin Helsingin keskustassa. Hän on afganistanilainen turvapaikanhakija, joka on ollut Suomessa nyt noin vuoden ja saanut yhden negatiivisen päätöksen Maahanmuuttovirastolta. Kun ylitän kadun, vaikka jalankulkijoille palaa punainen valo, mutta Ramin odottaa rauhassa valon vaihtumista vihreäksi, ymmärrän jotakin, mikä saa vahvistuksen hänen tarinastaan. Hän pelkää ja on pelännyt jo pitkän aikaa.

Vuonna 2006 Ramin pakeni Daikundissa sijaitsevasta kotikaupungistaan, missä asukkaiden enemmistö on talibaneja. Siihen aikaan hän työskenteli opettajana USA:n rahoittamana. Raminin mukaan joku hänen kotikaupungistaan raportoi talibaneille hänen työstään. Hänen oli pakko lähteä keskellä talvea. ”Ystäväni sanoi, että minun piti lähteä, jos odottaisin kevääseen, he tulisivat tappamaan minut.”

Ramin pakeni Kabuliin, missä hän pystyi opiskelemaan yhden lukukauden, kunnes talibanit saivat tietää hänen olinpaikkansa. He alkoivat soittaa hänelle usein, halusivat ensin tavata hänet ja kyselivät hänen olinpaikastaan ja työstään. Hän tiesi aksentista, että soittajat olivat talibaneja. Kun soitot tihenivät, he esittäytyivät avoimesti talebaneiksi ja uhkasivat häntä.

Raminille kerrottiin, että he tiesivät, missä hän työskenteli ja millaista autoa hän ajoi. Hän ei kertonut ystävilleen, missä hän asui, mutta koska hän työskenteli viranomaiselle (Kaupunkikehityksen ja asumisen ministeriö), talibanit onnistuivat löytämään hänet. Tappouhkaukset lisääntyivät. Ramin ei käyttänyt bussia, joka vei työntekijöitä töihin joka aamu, vaan kulki moottoripyörällä ja pukeutui eri vaatteisiin. Lopulta hän piileskeli kuukauden peläten henkensä puolesta. Sitten hän tuli Suomeen pitkän ja vaarallisen matkan päätteeksi.

“Luotin siihen, että antamani dokumentit luettaisiin ja käsiteltäisiin huolellisesti ja että päätös olisi myönteinen. Menin poliisille kuulemaan vastausta, ja minulle kerrottiin, että en ole vaarassa Afganistanissa. He sanoivat, että dokumentteihini ei uskottu, koska Afganistanissa on paljon väärennettyjä dokumentteja. He sanovat, että minun pitäisi todistaa olevani vaarassa. He kysyivät, olinko nähnyt minua uhanneita talibaneja kasvotusten – sanoin, että jos olisin, olisin kuollut. He sanoivat, että Afganistan on turvallinen – se ei ole. En ole kuvernööri enkä ministeri, jolla on henkivartija. Olen tavallinen valtion virkailija, minulla ei ole suojaa. He tietävät, että valtion virkailijat eivät voi jäädä Afganistaniin, koska se on liian vaarallista.

Afganistanissa ei voi saada apua, koska hallitus ei pysty tarjoamaan kansalaisille suojaa ja turvaa. UNHCR on todennut, että Taliban varta vasten teloittaa julkisen sektorin työntekijöitä. Talibanin mukaan viranomaisille ja kansainvälisesti rahoitetuille projekteille työksenteleminen on islamin vastaista ja tekee ihmisestä uskomattoman. Tästä tiedosta ja Raminin Afganistanissa päivittäin kohtaamista tappouhkauksista huolimatta Suomen maahanmuuttovirasto hylkäsi Raminin turvapaikkahakemuksen.

Miksi Migri ei usko kertomustasi, mitä luulet? Mitä sellaista prosessissa tapahtui, mikä sai heidät hylkäämään hakemuksesi?

“Minulla oli iranilainen tulkki, he puhuvat samankaltaista mutta kuitenkin erilaista kieltä. Hän ei ymmärtänyt kaikkia sanoja – esimerkiksi hän ymmärsi väärin työnimikkeeni. Dokumenteissa on ”työvirasto”, mutta työskentelin ministeriölle. Näitä virheitä oli paljon.  (Haastattelupöytäkirjassa Raminin työ on ”työvirastossa”, vaikka Ramin oli työssä kaupunkikehityksen ja asumisen ministeriössä.) “Näytin dokumentit, haastattelijalla oli suuri osa dokumenteista, selitin ne kaikki. Minulla oli valokopio virallisesta kortista, joka todisti, että olin ministeriön palveluksessa. Kysyin riittikö se ja hän vastasi myöntävästi.

Lakimies ei tehnyt työtään oikein. Virhe oli, että hän ei kertonut minulle, että hän ei hoitanut tapaustani. Hän otti kopiot kaikista dokumenteista ja kerroin hänelle tarinani. 2 – 3 kuukautta myöhemmin halusin lisätä joitakin dokumentteja ja soitin hänelle, mutta hän kertoi, ettei enää hoitanut tapausta. Yritin selvittää, kuka oli lakimieheni ja soitin toimistoon saadakseni asian selville. Lopulta opettajani ja lääkärini soittivat toimistoon ja minä lähetin uudelleen sähköpostia. Nyt minulla on tapaaminen ensi viikolla. En vieläkään tiedä lakimieheni nimeä.”

Suomen maahanmuuttoviraston mukaan Raminin lausunto työnsä luonteesta oli lyhyt ja yleisluontoinen ja siitä puuttui merkityksellisiä esimerkkejä siitä, miksi hän joutuisi kohteeksi ammatillisen asemansa vuoksi. Haastattelussa Raminia ei kuitenkaan pyydetty täydentämään työtään koskevia vastauksiaan eikä haastattelija neuvonut häntä kuvaamaan työnsä luonnetta lisää.

Suomen maahanmuuttovirasto ei pidä Raminin lausuntoa opettajana työskentelemisestä realistisena eikä usko, että Ramin oli vaarassa Daikundissa. He väittävät, että mikään Raminin tapauksessa ei tue lausuntoa, että Ramin on saanut Talibanilta uhkauksia.

Mitkä ovat vaihtoehtosi, jos saat toisen kielteisen päätöksen?

“Tapan varmasti itseni. En voi jatkaa elämää. En voi mennä takaisin. Suomen hallitus tietää, mitä Afganistanissa tapahtuu, annoin heille paljon dokumentteja eivätkä he usko minua. Ainoa toivoni on nyt siinä, että opiskelen ja opettajani motivoivat minua, muuten minulla ei olisi syytä elää. Yritän pysyä toimeliaana, niin että minulla ei olisi liikaa aikaa ajatella, koska olen niin stressaantunut. En saa nukuttua öisin, koska pelkään, ja nyt syön lääkäriltä saamani unilääkkeitä, mutta ne eivät tee oloani hyväksi vaan saavat minut unohtamaan asioita.”

Mitä tapahtuu, jos palaat Afganistaniin?

“Jos menen Afganistaniin, tarvitsen henkilötodistuksen. Heti kun maahan päästyäni saapumiseni rekisteröidään, Taliban tietää, missä olen. Pelkään myös vanhempieni puolesta. He ovat kertoneet Talibanille, että olen kuollut, jos palaan niin heidätkin tapetaan. Talibanit ovat etsineet minua kylästäni. Lakimieheni ja sosiaalityöntekijät eivät kiinnittäneet huomiota tähän tietoon.”

Raminilla on nyt tekemistä hygieniapassia varten opiskelussa ja hän odottaa toisen lakimiehen tapaamista. Jos hän saa jäädä Suomeen, hän tahtoo opiskella edelleen, toivottavasti lääketiedettä.

Maanhanmuuttoviraston mukaan  “Kaikissa Maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöksissä on pohjana palautuskielto, joka on ehdoton. Palautuskielto määrää, että ketään ei saa lähettää maahan, jossa häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu epäinhimillinen tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. (…) Vainon vaarassa oleville myönnetään turvapaikka ja toissijaista suojelua myönnetään, jos henkilö on vaarassa kärsiä vakavaa haittaa..”

You should prove you’re in danger

I meet Ramin, an Afghani asylum-seeker, in the city center of Helsinki. He has now been here for about a year and has one negative decision from the Finnish Migration Service. As I cross the street despite the red lights for pedestrians while he calmly waits for the light to turn green, I realize something that his story will confirm. He is scared, and he has been scared for a long time.

In 2006 Ramin fled from his hometown Daikundy, an Afghani town located close to Daya, where the majority of the population are Taliban. At the time, he was working as a teacher with a US funded agency. According to Ramin, someone from his hometown reported to the Taliban about his job. He was forced to leave in the middle of the winter. “My friend told me I should go, that if I’d wait until spring they would arrive, and kill me”.

Ramin fled to Kabul where he was able to study for one semester until the Taliban found out about his location. They started calling him frequently, at first wanting to meet him and asking questions about his location and his job. He knew that he was speaking to the Taliban based on their accents. As the calls increased, they openly introduced themselves as Taliban, and threatened him.

Ramin was told they knew where he worked and what car he was driving. He didn’t tell his friends where he was living, but as he was working for the authorities (Ministry of Urban Development and Housing), the Taliban were able to find out his location. The death threats increased. Instead of taking the bus that transported employees to work every morning, Ramin travelled by motorcycle dressed in different clothes. In the end he lived under cover for a month, scared for his life. Then he came to Finland, after a long and dangerous journey.

“I was confident that the documents I provided would be carefully read and treated, and that my decision would be positive. I got my answer and went to the police, they told me I am not in danger in Afghanistan. They said they didn’t believe my documents because there are a lot of fake documents in Afghanistan. They say I should prove I am in danger. They asked if I’ve seen the Taliban face to face- I said I would be dead now if I did. They said Afghanistan is safe- it is not. I am not a governor or a minister with a bodyguard. I am a normal, public person, I have no protection. They know that anyone working for the government is not living in Afghanistan because it is too dangerous”

There is no help to get in Afghanistan as the government is unable to provide shelter or security for citizens. The UNHCR have stated that the Taliban deliberately execute people working in the public sector. According to the Taliban, working with authorities and internationally funded projects is against Islam and makes you an infidel (non-believer). Despite this information and the daily life threats Ramin faced in Afghanistan, his application was declined by the Finnish Immigration Service.

 

Why do you think that Migri does not believe your story? What happened in the process that made them decline your appeal?

“I had an Iranian translator, the language they speak is similar but different. She didn’t understand some of the words- for example she misunderstood the title of my work. In the documents it says “work office”, but I worked for the ministry. There were a lot of these mistakes.” (In the interview record the Ramins job has been translated into “työvirasto” (agency), although Ramin was employed by the Ministry of Urban Development and Housing.)

“I showed them all the documents, a lot of my documents were with the person who interviewed me, I explained all the documents. I had a photocopy of an official card proving that I was employed by the Ministry, I asked if it was enough and he said yes.

The lawyer didn’t do her job correctly. The mistake was that she didn’t tell me she wasn’t working on my case. She took copies of all the documents and I told her my story.  After 2-3 months I wanted to add some documents, and I called her, but she told me she wasn’t working on the case anymore. I tried to find out who was my lawyer and called the agency to find out. My teachers and doctor finally called them and I sent an email again. Now I have an appointment next week. I still don’t know who it is”

According to the Finnish Immigration Service Ramin’s statement regarding the nature of his work was short and general, lacking significant examples of why he would be profiled due to his professional position. However, during the interview Ramin was not asked to elaborate his given answers about his job and the interviewer did not instruct him to further describe the nature of his work.

The Finnish Immigration Service does not find Ramin’s statement about working as a teacher realistic, and do not believe that Ramin was threatened in Daikundy. They claim that there is nothing in Ramin’s case that supports the statement indicating that Ramin has faced threats by the Taliban.

What are your options if you get denied another time?

“I will kill myself for sure. I cannot continue living. I can’t go back. The government of Finland knows what is going on in Afghanistan, I gave them a lot of documents and they don’t believe me. The only hope I have now is because I am studying and my teachers motivate me, otherwise I would have no reason to keep living. I try to keep myself busy so I won’t have so much time to think because I am so stressed.  I can’t sleep at night because I am afraid, and now I eat sleeping pills that I got from the doctor but they don’t make me feel good, they make me forget things.”

What happens if you go back to Afghanistan?

“If I go to Afghanistan, I need an ID card. As soon as they register that when I enter the country, the Taliban will know where I am. I also fear for my parents. They have told the Taliban that I am dead, if I come back they will kill them too. They’ve been looking for me in my village. My lawyers and the social workers didn’t pay attention to this information.”

Ramin is currently keeping himself busy by studying for the Hygieniapassi and waiting to meet another lawyer next week. If he gets to stay in Finland, he wants to continue studying, hopefully medicine.

According to the Finnish Immigration Service; “The basis of all asylum decisions made by the Finnish Immigration Service is unconditional non-refoulement. According to non-refoulement, no one can be sent to a country where he or she faces a risk of being subjected to the death penalty, torture, persecution or other inhuman or degrading treatment (…) Persons facing the risk of persecution are granted asylum and subsidiary protection if the persons face the risk of being subjected to serious harm.”

 

 

Miten turvapaikanhakijoille tehdään kielteisiä päätöksiä

20170503 LongPlay
Sitaatti (Long Play):
Kaikki haastatellut Migrin työntekijät ottivat puheeksi huhtikuussa 2016 pidetyn sisäisen tilaisuuden, jossa puhui muun muassa oikeus- ja maatietoyksikön johtaja Hanna Helinko. Tilaisuudesta äänitetyllä tallenteella Helinko korostaa myönnetyistä oleskeluluvista syntyvää taloudellisia taakkaa.

”Se, että henkilö saa kansainvälisen suojeluun liittyvän oleskeluluvan Suomessa, johtaa pidempiaikaiseen vaikutukseen Suomen kansantaloudenkin kannalta”, hän sanoi.
Helinko muistutti työntekijöitä, että Suomi on velvoitettu antamaan tänne jääville erilaisia palveluita.”Sillä lailla se ratkaisu, [jonka] te teette ja valmistelette – – on merkityksellinen koko meidän yhteiskunnan kannalta. Tietenkään sillä perusteella ei ratkaista turvapaikkahakemuksia, mutta ottakaa huomioon, että näillä on taloudellisia vaikutuksia  – –. Tämä oli vielä joku aika sitten ihan eri juttu, kun näitä oli muutama tuhat, mutta nyt kun liikutaan kymmenissätuhansissa, vaikutukset ovat moninkertaistuneet.”

Taloudellisten seikkojen ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa turvapaikan perusteisiin mitenkään, vaan ratkaisujen on perustuttava lakiin..”

Linkki artikkeliin:
MigriLeaks tulee julkaisemaan kokonaisia turvapaikkapäätöksiä, joista jokainen voi itse todeta maahanmuuttoviraston toimintatavat.

Kantelu oikeuskanslerille pakkopalautuksista

20170405 pakkopalautuskanne

Pyydän Teitä, arvoisa oikeuskansleri, tutkimaan tässä kantelussa esitetyt vaatimukset sekä havainnot turvapaikanhakijoiden perus- ja ihmisoikeuksien loukkauksista kiireellisinä ja kriittisinä, koska kyse on ihmishengistä.

1 Kantelun kohde

Turvapaikanhakijoiden pakkopalautusten mahdollistavat tahot – niistä päättävät sekä niitä toimeenpanevat viranomaiset ja muut julkista tehtävää hoitavat tahot (Maahanmuuttovirasto, oikeuslaitos ja Poliisi).

2 Menettely ja päätökset, joita kantelu koskee

Vuoden 2015 pakolaiskriisi on muuttanut Suomen harjoittamaa turvapaikkapolitiikkaa ennennäkemättömällä tavalla. Kiristyneen politiikan seurauksena on aloitettu pakkopalautukset Irakiin ja Afganistaniin. Pakkopalautusten kohteena on myös hallinto-oikeudesta ja korkeimmasta hallinto-oikeudesta sellaisia kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, jotka eivät ole syyllistyneet rikoksiin.

Maahanmuuttoviraston prosesseissa on riidattomasti todettu esiintyneen vakavia virheitä. Pakkopalautettujen on myöhäistä ja lähes mahdotonta itse tehdä asianomistajakanteita. Tämä kantelu koskee kaikkia niitä Irakiin ja Afganistaniin tehtyjä karkotuspäätöksiä sekä karkotuksen toimeenpanoja, jotka on käsitelty Maahanmuuttovirastossa vuoden 2015 kesästä lähtien, ja joissa pakkopalautettava vastustaa palautusta.

Esimerkkinä on pyynnöstä saatavilla Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen viety irakilaisen turvapaikanhakijan pakkopalautustapaus. Palautuksista ja esimerkkitapauksista raportoidaan myös mediassa ja sosiaalisessa mediassa säännöllisesti.

3 Kanteluasia

Suomen perustuslain 9 pykälän 4 momentin mukaan ulkomaalaista ei saa karkottaa, luovuttaa tai palauttaa, jos häntä tämän vuoksi uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Ulkomaalaislain 147 pykälän mukaan ketään ei saa käännyttää, karkottaa tai pääsyn epäämisen seurauksena palauttaa alueelle, jolla hän voi joutua kuolemanrangaistuksen, kidutuksen, vainon tai muun ihmisarvoa loukkaavan kohtelun kohteeksi, eikä alueelle, jolta hänet voitaisiin lähettää sellaiselle alueelle.

Euroopan Unionin perusoikeuskirjan 19 artiklan mukaan 1. Joukkokarkotukset kielletään. 2. Ketään ei saa palauttaa, karkottaa tai luovuttaa sellaiseen maahan, jossa häntä vakavasti uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus tai muu epäinhimillinen tai halventava rangaistus tai kohtelu.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 4. lisäpöytäkirjan 4 artiklan mukaan ulkomaalaisten joukkokarkotus kielletään.

Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/115/EC mukaan jäsenvaltio voi toteuttaa palautuksia sillä ehdolla, että käytössä on oikeudenmukainen ja tehokas turvapaikkajärjestelmä, joka kunnioittaa  palautuskieltoperiaatetta täysin.

Pakkopalautukset ovat mielestäni Suomen perustuslain vastaisia ja rikkovat Suomen ratifioimia kansainvälisen lain mukaisia ihmisoikeussopimuksia, koska  Suomen turvapaikkajärjestelmä ei tällä hetkellä ole oikeudenmukainen eikä viranomainen ei pysty varmistamaan, että palautetut eivät joudu ym. olosuhteisiin. Pakkopalautukset rikkovat Euroopan Unionin perusoikeuskirjan ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen joukkokarkoituskieltoa, koska hakemuksia ei ole käsitelty yksilöllisesti. Lisäksi pakkopalautuksiin liittyvät virkamiesten menettelyt rikkovat hyvää virkamieshallintotapaa ja ovat oikeusvaltion periaatteen vastaisia, koska säilöönottopäätökset vaikuttavat mielivaltaisilta.  Perusteena mm. seuraavat havainnot:

1. Viranomainen ei pysty seuraamaan, mitä palautetuille tapahtuu

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston edustajat ovat mediassa todenneet, että heillä ei ole mitään mahdollisuutta valvoa, mitä palautetuille tapahtuu:

http://yle.fi/uutiset/3-9476980

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/maastapoistot-kovassa-kasvussa-valvojalla-rankka-tyo-seurata-palautuslentoja-lahtomaihin-24304284

Myös Maahanmuuttoviraston johtaja  Jaana Vuorio myöntää, ettei ole mahdollista  seurata mitä palautetuille tapahtuu (A-studio  1.3.2017)

Pakolaisoikeudellisessa näytönarvioinnissa on merkitystä Benefit of the Doubt -periaatteella. Ts. tapaus on ratkaistava hakijan hyväksi, jos ei voida luotettavasti varmistua siitä, että palauttaminen ei rikkoisi Euroopan unionin perusoikeuskirjan 19 artiklaa tai Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa.

Professori Lauri Hannikaisen mukaan viranomainen voidaan saattaa vastuuseen kuolemantapauksissa.

Kun turvapaikanhakija on itse vakuuttunut että hänet tapetaan jos hän palaa, tulisi olla todella vedenpitävät perusteet sille, että vaaraa ei ole.

2. On todennäköistä, että pakkopalautettujen joukossa on virheellisen päätöksen saaneita, koska

2.1.  Maahanmuuttoviraston päätösten laadussa on todettu olevan merkittäviä puutteita, mm.

  • Ammattitaidottomia tulkkeja
  • Kokemattomia haastattelijoita
  • Vanhentuneita ja epämääräisiä lähteitä
  • Tapauksia ei ole käsitelty yksilöllisesti vaan on käytetty standardilauseita, jotka eivät liity kyseiseen tapaukseen mitenkään

Oikeuskansleri on havainnut merkittäviä puutteita Migrin prosesseissa.

Helsingin Sanomissa Migrin työntekijät avautuvat valtavista ongelmista päätöksenteossa

Myös Jaana Vuorio on itse myöntänyt että virheitä on tapahtunut.

2.2 Maahanmuuttoviraston toiminnassa on merkkejä poliittiseen painostukseen taipumisesta (mm Suomen Kuvalehti 12.2.2016)

Ensinnäkin poliittisen paineen seurauksena on pyritty toteuttamaan epärealististisia tulostavoitteita ja Migrin työntekijät ovat kokeneet painostusta kielteisten päätösten tekemiseen (Helsingin Sanomat 4.9.2016).

Lisäksi poliitikot ovat selkeästi tuoneet esille sen, että tavoitteena on tehdä Suomesta mahdollisimman vähän houkutteleva.

On myös ilmeistä, että on pyritty tekemään mahdollisimman paljon hylkääviä päätöksiä. Tätä tukevat mm seuraavat havainnot:

2.3 Oikeuslaitos on poikkeuksellisen haastavan tehtävän edessä

Maahanmuuttoviraston  laatuongelmat  vaikuttavat olevan  laajuudessaan niin mittavia, että oikeuslaitoksen on erittäin haastavaa löytää kaikkia virheitä. Hallinto-oikeudessa on ennennäkemätön määrä valituksia ja myös sinne on palkattu paljon uusia työntekijöitä. Lisäksi hallinto-oikeus tekee päätöksensä samojen asiakirjojen perusteella, jotka olivat Migrin käytössä, joten prosessin alkuvaiheessa tehdyt virheet kertautuvat.

Vaikka jopa 23 % päätöksiä palautuu sieltä Migriin, on suuri pelko siitä, että hallinto-oikeudesta on mennyt läpi virheellisiä päätöksiä. Tästä on osoituksena turvapaikanhakijoiden ilmeinen epätoivo (itsemurhayritykset, Rautatientorin mielenosoitus).

Myös Pakolaisneuvonnan asiantuntijat kyseenalaistavat hallinto-oikeuksien kykyä tehdä yhtenäisiä, oikeita päätöksiä. Kun tämän lisäksi on samanaikaisesti heikennetty turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa ja monet ovat joutuneet turvautumaan huonoihin lakimiehiin,  on erittäin todennäköistä että virheellisiä päätöksiä jää voimaan ja pakkopalautettavat joutuvat todelliseen hengenvaaraan.

3. Pakkopalautuksia pannaan täytäntöön, vaikka

3.1 Tapaus olisi käsiteltävänä korkeimmassa oikeudessa.

Vaikka laki sallii pakkopalautukset heti lainvoimaisen päätöksen jälkeen, niiden täytäntöönpano kesken oikeusprosessin on perus- ja ihmisoikeuksien vastaista, koska ym. syistä ei ole voitu varmistua siitä, että palautettavat henkilöt eivät joudu oikeudenloukkausten kohteeksi.

        3.2 Laki sallisi inhimillisemmän vaihtoehdon

Tilapäistä oleskelulupaa maastapoistumisen estymisen vuoksi (ulk 51 pykälä) ei ole varsinaisesti poistettu ulkomaalaislaista, vaan sitä on lakattu soveltamasta vapaaehtoisen paluun edistämistä koskevan lainmuutoksen jälkeen.

Paperittomat-verkoston sivuilla kerrotaan näin:

“Jos kielteisen päätöksen saanutta henkilöä ei voida viranomaistoimin palauttaa ja tilapäistä oleskelulupaa harkitaan, otetaan tällöin huomioon myös vapaaehtoisen paluun mahdollisuus. Jos viranomaiset katsovat, että vapaaehtoinen paluu on mahdollinen, tilapäistä oleskelulupaa ei myönnetä. Viranomaiset katsovat yleensä, että jos yksikin henkilö on onnistunut palaamaan kyseiseen maahan, vapaaehtoinen paluu on tällöin mahdollinen.”

Mielestäni viranomainen tulkitsee vapaaehtoisen paluun lakia lainvastaisesti varsinkin irakilaisten kohdalla, sillä Suomella ei ole Irakin kanssa palautussopimusta ja Irak on kieltäytynyt vastaanottamasta pakkopalautettuja sillä perusteella, että he eivät kykene valtiona suojelemaan kansalaisiaan vainolta. Toisin sanoen pakkopalautus vapaaehtoisen paluun varjolla ei ole mahdollinen Irakiin, vaikka Suomen viranomainen näin asiaa tulkitsee.

Myös periaatteellisella tasolla on valheellista soveltaa “vapaaehtoisen paluun” periaatetta kun turvapaikanhakija voimakkaasti vastustaa ja uskoo joutuvansa tapetuksi, varsinkin kun on tiedossa virheellisten päätösten todennäköisyys.

4. Periaatteet, jolla pakkopalautettavat valitaan ei ole tiedossa, mutta toiminta vaikuttaa mielivaltaiselta

Säilöönoton tulisi olla viimeinen keino, mutta silti säilöön on otettu mm. henkilöitä, joille ei ole tarjottu ilmoittautumisvelvollisuutta vaihtoehtona, joilla on työpaikka, ja joiden ei ole todettu olevan aikeissa paeta (Yle 27.1. 2017). Esimerkkinä myös perhe, jossa lapsi on noudettu kesken koulupäivän ja äiti on lentokiellossa raskauden takia (ESS 4.4.2017).

5. Poliisi rikkoo perus- ja ihmisoikeuksia pannessaan täytäntöön pakkopalautuksia

Myös toimeenpanevan viranomaisen tulee kohdallaan noudattaa ihmisoikeuksia (Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta, Rautiainen ja Lavapuro: “Vallankäyttö vastoin ihmisoikeuksia on laitonta, sillä ihmisoikeudet ilmaisevat voimassaolevan oikeusjärjestyksen koko sisällön ikään kuin alkiomuodossa. Kaikki lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovallan käyttö tapahtuu ihmisoikeuksien rajoissa”.

Arvoisa Oikeuskansleri, olette itse todennut vakavia puutteita Maahanmuuttoviraston toiminnassa.  Rautatientorilla mieltään osoittavat turvapaikanhakijat ovat ojentaneet vetoomuksen ratkaisuehdotuksineen Maahanmuuttovirastolle, Poliisille ja hallitukselle helmikuussa 2017.

Julkisuudessa on arvosteltu turvapaikkapolitiikkaa voimakkaasti (YK:n kidutuksen vastainen komitea , Amnesty) ja tuhannet kansalaiset ovat tehneet lukemattomia vetoomuksia (ml. yli 12000 k ulttuurialan ammattilaisia, 100 tiedemaailman vaikuttajaa, nimekkäitä yhteiskunnallisia vaikuttajia, suurin osa Helsingin kaupunginvaltuutetuista) ja mielenosoituksia.

Mikään näistä ei ole johtanut toivottuun tulokseen, vaan muista Euroopan maista poikkeavat kielteiset turvapaikkapäätökset saavat lainvoiman ja pakkopalautukset jatkuvat kiihtyvällä tahdilla.

Pyydän Teitä, arvoisa oikeuskansleri,

  1. kertomaan mihin konkreettisiin toimenpiteisiin aiotte ryhtyä jotta perus- ja ihmisoikeuksien loukkaukset Suomessa eivät jatkuisi
  2. selvittämään miten turvapaikanhakijoiden pakkopalautukset saataisiin keskeytettyä kunnes on varmistuttu siitä, että karkotuspäätökset ovat ihmis- ja perusoikeuksien mukaisia
  3. ryhtymään toimenpiteisiin, jotta vääryydet korvataan niille, jotka on jo otettu säilöön ja/tai palautettu virheellisin perustein.

Helsingissä, 4.4.2017

(allekirjoitus)

Lisäys 6.4.2017:

Kantelu ei ole lakitekninen dokumentti. Kyseessä on yksityishenkilön tekemä kantelu oikeuskanslerille, jonka julkaisimme hänen luvallaan.

Lisätietoja kanteluiden tekemisestä:  https://www.okv.fi/fi/kantelu/ukk/.

 

 

Pommi, pahoinpitely, tappouhkaus, vaino – ei turvapaikkaa

Pelkosi_perusteltua

Aziz oli ystävänsä autossa, kun auto räjähti Al-Qaidan asettamaan pommiin. Ystävä kuoli, mutta Aziz onnistui pelastautumaan pahasti palaneena. Heti räjähdyksen jälkeen shiiamilitia kuitenkin nappasi Azizin – he syyttivät häntä pommi-iskusta. He pahoinpitelivät Azizia ja hänet päästettiin vapaaksi vasta useiden päivien päästä, kun hänen vanhempansa onnistuivat todistamaan, että myös Aziz oli shiia. Tämän maahanmuuttovirasto hyväksyy syksyllä 2016 tehdyssä päätöksessään tosiasiaksi.

Tämä kaikki tapahtui vuonna 2007, mutta siitä lähtien Aziz on joutunut tekemisiin shiiamilitian kanssa. Puhuttelupöytäkirjasta käy ilmi, että pommi-iskun jälkeen Aziz muutti Bagdadista toiseen noin 100 kilometrin päässä sijaitsevaan kaupunkiin, mutta sielläkin shiiamilitia kävi kuulustelemassa häntä.

Palattuaan Bagdadiin Aziz meni naimisiin sunninaisen kanssa. He asuivat yhdessä Bagdadissa shiiaenemmistöisellä alueella, mutta kävivät vierailemassa vaimon vanhempien luona sunnienemmistöisellä alueella. Tämä teki shiiamilitiat epäluuloisiksi. He kehottivat Azizia jättämään vaimonsa ja kävivät myös hänen kotonaan kuulustelemaan tätä ja vaimoa.

”Sinua epäiltiin vakoojaksi ja ilmiantajaksi. — [Shiiamilitia] halusi tappaa sinut. Syynä tähän oli se, että olit naimisissa sunnin kanssa.” (MP)

Maahanmuuttovirasto hyväksyy tosiseikaksi myös sen, että Azizia on uhattu, koska hän on vieraillut sunnienemmistöisellä alueella ja että hänet on uhattu tappaa. Maahanmuuttovirasto toteaakin päätöksessä:

”Olet siten kokenut ulkomaalaislain mukaisia vainoksi katsottavia tekoja, minkä lisäksi Maahanmuuttovirasto on edellä hyväksynyt, että olet vaarassa kokea oikeudenloukkauksia, jos palaisit Bagdadiin.” (MP)

Turvapaikan perusteet eivät siitä huolimatta Maahanmuuttoviraston mukaan täyty.

Case AMQAY kuva 1

”Vainon syitä arvioidessa otetaan huomioon ainakin alkuperään, uskontoon, kansallisuuteen ja poliittiseen mielipiteeseen sekä tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumiseen liittyvät tekijät. — Maahanmuuttovirasto on edellä katsonut, että sinua tulevaisuudessa uhkaava vainon vaara liittyy siihen, että olette käyneet sunnienemmistöisellä alueella —, mikä ei ole ulkomaalaislain mukainen vainon syy. [Shiiamilitialta] saamasi tappouhkaus ei liittynyt henkilökohtaiseen uskontoosi. Syy-yhteys vainon syyn ja vainoksi katsottavan teon välillä ei täyty kohdallasi.” (MP)

Maahanmuuttovirasto siis tulkitsee, että vainon syynä ovat nimenomaan Azizin vierailut sunnienemmistöisellä alueella. Tämä siitä huolimatta, että he ovat päätöksessä todenneet, että shiiamilitia epäili Azizia vakoojaksi ja ilmiantajaksi ja että hänet haluttiin tappaa, koska hän oli naimisissa sunnin kanssa.

Koska syy-seuraussuhde vainon ja sen syyn välillä Maahanmuuttoviraston mukaan puuttuu, Azizille ei myönnetä turvapaikkaa. Sen sijaan Maahanmuuttovirasto toteaa Azizin olevan toissijaisen suojelun tarpeessa. Toissijaista suojelua myönnetään, jos turvapaikan edellytykset eivät täyty, mutta on ”merkittäviä perusteita uskoa, että jos ulkomaalainen palautetaan kotimaahansa tai pysyvään asuinmaahansa, hän joutuisi todelliseen vaaraan kärsiä vakavaa haittaa” (MP).

Turvapaikkaa tai toissijaista suojelua ei kuitenkaan tarvitse myöntää, jos hakijalla “ei ole jossain kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa osassa perusteltua aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi” (MP). Tätä kutsutaan sisäiseksi paoksi, ja siihen Maahanmuuttovirasto kehottaa myös Azizia.

Maahanmuuttoviraston mukaan Aziz voi muuttaa asumaan Etelä-Irakiin. Maahanmuuttovirasto toteaa yksinkertaisesti: “Irakin kansalaiset ovat maan perustuslain mukaan vapaita muuttamaan, matkustamaan ja asumaan missä tahansa maan sisällä” (MP). Vaikka muuttaminen on perustuslain mukaan mahdollista, käytännössä Etelä-Irakissa asuminen on ilman verkostoja vaikeaa jopa shiiamuslimille puhumattakaan sunnimuslimille, kuten Azizin vaimo (ks. MigriLeaksin aikaisempi artikkeli aiheesta).

Etelä-Irakin turvallisuutta Maahanmuuttovirasto arvioi näin:

”Etelä-Irakin yhdeksän läänin turvallisuustilanne on melko vakaa, eikä Keski-Irakissa Islamilaiseksi valtioksi itseään kutsuvaa aseellista ryhmittymää (ISIS) vastaan käydyillä taisteluilla ole ollut merkittävää vaikutusta alueen tilanteeseen. Tiettyjä Babylonin läänin osia lukuun ottamatta alue on ollut Irakin turvallisuusjoukkojen hallinnassa koko konfliktin ajan. Myös Babylonin läänin tilanne on vakautunut sen jälkeen, kun turvallisuusjoukot valtasivat läänin pohjoisosassa sijaitsevan Jurf al-Sakharin ISISiltä lokakuussa 2014. Bagdadin eteläpuolella sijaitsevassa Babylonin läänin pohjoisosassa, jossa on merkittävä sunnivähemmistö, oli kuitenkin alkuvuonna 2016 useita ISISin iskuja. Näiden jälkeen turvallisuustilanne on myös Babylonin läänin pohjoisosassa vakautunut uudelleen aiemmalle matalan riskin tasolle. Kerbalan ja Anbarin läänien välistä rajaa on vahvistettu ISISin hyökkäysten estämiseksi. Tavanomainen rikollisuus ja sieppaukset ovat lisääntyneet Etelä-Irakissa alueilla, joista turvallisuusjoukot ovat siirtyneet muualle taistelemaan ISISiä vastaan. Taustalla on myös paikallisten militioiden ja poliittisten ryhmien valtakamppailu. Etelä-Irakin lääneissä on ollut myös heimojen välisiä jännitteitä.” (MP)

Ulkomaalaislain mukaan sisäisen paon mahdolllisuutta on arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota paitsi alueen yleisiin myös turvapaikanhakijan henkilökohtaisiin olosuhteisiin. Aiemmin päätöksessään Maahanmuuttovirasto on todennut, että Aziz kohtaa henkilökohtaista vainoa nimenomaan shiiamilitioiden taholta. Päätöksessä antamassaan Etelä-Irakin tilannetta koskevassa turvallisuusyhteenvedossa Maahanmuuttovirasto arvioi kuitenkin ainoastaan alueen yleistä turvallisuutta, ei millään tavalla Azizia uhkaavan shiiamilitian läsnäoloa tai toimintamahdollisuuksia Etelä-Irakissa.

Toisin sanoen Azizin tapauksessa kyse on henkilökohtaisesta vainosta, mutta Maahanmuuttovirasto ei ole ottanut hänen henkilökohtaisia olosuhteitaan huomioon arvioidessaan sisäisen paon mahdollisuutta. Päätöksestä ei käy mitenkään ilmi, että Aziz olisi Etelä-Irakissa turvassa vainoajiltaan, varsinkin kun Korkein hallinto-oikeus on sittemmin arvioinut, että shiiamilitioiden toiminta perustuu todennäköisesti systemaattiseen ja pitkäaikaiseen seurantaan.

Miten Maahanmuuttovirasto siis voi väittää, että Azizin olisi turvallista asettua Etelä-Irakiin?

Kirjoittaja on tutkija Helsingin yliopistossa. Tätä juttua varten hän analysoi Azizin turvapaikka-asiakirjat*.

* Puhuttelupöytäkirja (PP), Maahanmuuttoviraston päätös (MP).

Puhuttelupöytäkirja on turvapaikkahaastattelun yhteydessä laadittava dokumentti, josta haastattelun kulku sekä kysytyt kysymykset ja vastaukset käyvät ilmi. Maahanmuuttoviraston päätös on päätös siitä, myönnetäänkö hakijalle turvapaikka vai ei.