Aidoksi kristityksi hallinnollisella päätöksellä – askel kohti mielivaltaa?

Kuva: Kari Kosonen/Yle

Suomen perustuslaki takaa kirkon ja valtion eron. Tämä tarkoittaa sitä, että kirkolla ei ole sananvaltaa valtiollisiin asioihin. Ja päinvastoin: valtio ei voi määrätä kirkon sisäisistä, uskonnollisen vakaumuksen piiriin kuuluvista asioista. Tämä koskee myös muita uskontokuntia kuin luterilaista ja ortodoksista kirkkoa.

Kuitenkin viime aikoina valtio on puuttunut varsin näkyvästi juuri kristittyjen vakaumuksellisiin asioihin, kun yksittäinen valtion virasto, Maahanmuuttovirasto, on ottanut vallan määrittää kuka on ja kuka ei ole ”aito” kristitty sekä sen, millä perusteilla tämän voi todentaa. Migri voi myös päättää onko kristinuskoon kääntyminen tapahtunut oikean kaavan mukaan, onko elämä kotosalla riittävän kristillistä, käydäänkö seurakunnan tapahtumissa ja harjoitetaanko käännytystoimintaa sopivassa suhteessa – ei liikaa, ei liian vähän.

Näin tehdessään Migri ei ohjaile yksilön toimintaa laillisuuden näkökulmasta. Uskonnon vaihtaminen on jokaisen suomalaisen ja Suomessa asuvan perusoikeus – ja siihen puuttuminen missään muodossa on vähintäänkin arveluttavaa.

Viraston toiminnasta on tehty lukuisia tutkimuksia ja selvityksiä, joissa kaikissa on havaittu huomattavia puutteita, mutta selvityksillä ei näytä olevan mitään vaikutusta käytännön toimintaan. Migri on ominut paitsi uskonnollisuuden, myös parisuhteen aitouden ja seksuaalisen suuntautumisen määrittelemisen.

Miksi sitten ketään ei-kristittyä pitäisi asian kiinnostaa? Valtiohan voi ohjata yksilön toimintaa hyvin monella taholla nykyisen perustuslain suomin valtuuksin ja asiallisin motiivein, mutta joutuu aina perustelemaan sen. Esimerkiksi tupakoinnin karsiminen verotuksella ja kielloilla on kansanterveydellisesti ja sosioekonomisesti perusteltua. Järjestelmä, joka mahdollistaa lasten huostaanoton vastoin vanhempien tahtoa on perusteltu lastensuojelun perusteella. Nopeusrajoitukset teillä ovat perusteltuja onnettomuuksien ehkäisemiseksi.

Mutta silloin, kun valtio alkaa määrätä yhä vain abstraktimmista ja yksityisemmistä asioista, lähestytään totalitarismia. Totalitarismi on hallintotapa, jossa on vain yksi ainoa oikea malli toimia ja tämä malli ulottuu lähes tai aivan kaikkeen. Perusteluja toiminnalle ei tarvita, koska totalitaristisen hallinnon perusteeseihin kuuluu se, että se ei tee virheitä tai korjaa itse omat virheensä. Matkalla totalitarismin loppuasemalle on kuitenkin monta pysäkkiä, joilla jokaisella voi junan vielä kääntää. Tämä kuitenkin vaatii sen, että riittävän moni kiinnittää huomiota huonosti perusteltuihin, abstrakteihin – ja ajoin absurdeihin – määräyksiin ja pakottaa valtion muuttamaan linjaansa.

Tällaista abstraktien linjausten rakentelua valtion hallinto on jo harjoitellut useammankin viraston toimesta. Näin saadaan määritelmä sille, kuka on hyvä työtön, hyvä vammainen, hyvä opiskelija, hyvä maanviljelijä, hyvä yrittäjä, hyvä isä, hyvä äiti – ja kuka ei ole. Jos ei sovi hallinnon kirjaamaan malliin, jää palveluiden ulkopuolelle. Tai joutuu ”toimenpiteiden” kohteeksi, jotta sopisi paremmin haluttuun malliin.

Hyvä työtön ei opiskele, ei sairasta, ei mene naimisiin tai saa lapsia. Hän ei muuta toiseen asuntoon – ei edes työtä saadakseen – eikä korjauta autoa. Hän ei uusi silmälaseja tai osta lääkkeitä. Hän ei tarvitse internetiä vaikka hakee töitä joka päivä kaikilta mahdollisilta kanavilta ja on jatkuvasti tavoitettavissa. Hänellä ei tietenkään ole lemmikkieläimiä tai mitään harrastuksia.

Näihin asioihin valtio voi melko surutta puuttua, vaikka suuri osa – avioituminen, lapset, lemmikit, asunnon vaihto, lääkkeet – kuuluvat joko yksityisasioiden tai perustarpeiden piiriin. Puuttuminen on kuitenkin toistaiseksi ollut epäsuoraa (ainoastaan opiskelu on suoraan kielletty ja tähänkin annetaan teoreettinen mahdollisuus mikäli opiskeluun saa TE-toimiston virkailijan hyväksynnän) ja siten ei varsinaisesti riko henkilön oikeuksia. Puuttuminen myöskin harvoin aiheuttaa muuta kuin taloudellista haittaa, vaikka voikin epäsuorasti johtaa henkeen ja terveyteen kohdistuviin vaikutuksiin.

Toinen tilanne on Maahanmuuttoviraston harjoittamien linjanvetojen kanssa. Tämä virasto tekee päätöksiä, jotka vaikuttavat mahdollisesti henkilön henkeen ja terveyteen – esimerkiksi islamista luopuneen käännytys auktoritaariseen tai totalitaristiseen islamilaiseen maahan, jossa tämä on rikos ja saattaa johtaa epäinhimillisiin rangaistuksiin. Tämä tekee tilanteesta vakavamman, kuin vaikkapa työttömyysturvan tai opintotuen epääminen on.

Linjaukset, joilla määritellään sitä, kuka on ja kuka ei ole kristitty, puuttuvat yksityisen henkilön uskonnonvapauden piiriin kuuluviin asioihin. Kun nämä linjaukset on tehty ohittaen kristillisten yhteisöjen kannan ja ohjeistukset, tai jopa niitä vastaan, puuttuvat ne myös kristillisen yhteisön oikeuteen määrittää oman uskontonsa sisältöä. Nämä molemmat oikeudet – sekä yksilön vapaus uskoa mitä haluaa, että uskontokuntien oikeus päättää omista uskonnollisista asioistaan – on kirjattu Suomen perustuslakiin uskonnonvapauden muodossa. Oikeudet löytyvät myös ihmisoikeusjulistuksesta.

Valtiolla on toki oikeus selvittää uskonnolliseen vainoon vetoavan henkilön tosiasiallista vakaumusta. Jos henkilö on kääntynyt toiseen uskontoon sur place (vastaanottavassa maassa), valtiolla on myös oikeus selvittää uskonnolliseen yhteisöön liittymisen motiiveja, jotta kääntymistä ei voitaisi käyttää tarkoituksellisesti turvapaikan saamiseksi.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että valtio tai sen edustaja saa keksiä itse oman uskonnon tai uskonnollisen kääntymyksen määritelmän ja alkaa soveltaa sitä. Sur place tai mikään muukaan pakolaisoikeudellinen säädös ei anna valtiolle oikeutta päättää tästä määritelmästä ja vaihtaa sitä aina sen mukaan, mikä sille itselleen on sopivinta – niin, että mahdollisimman monille uskontoaan vaihtaneille voidaan antaa kielteinen turvapaikkapäätös. Maahanmuuttoviraston, kuten muidenkin virastojen, tulisi linjauksia tehdessään kuunnella eri alojen asiantuntijoita. Lastensuojelu ei voi päättää lasten asioista ilman lastenpsykiatrian, lastenlääketieteen ja perhesosiologian osaamista. Maahanmuuttovirasto ei voi päättää asioita ilman traumapsykologian, alueellisen maatuntemuksen, kielten ja uskonnon osaamista. Kuitenkin näin tunnutaan toimivan [1]

Olemmeko antaneet virkakoneistolle liikaa valtaa? Yksittäiset virastot, jopa yksittäiset virkamiehet, voivat tehdä hyvin kauaskantoisia päätöksiä koskien henkilöiden yksityiselämää ja perustella ne löyhästi luomillaan linjauksilla tai jättää ne kokonaan perustelematta. Tähän olisi korkea aika puuttua, sillä muutoin me kaikki – riippumatta sosiaalisista, ekonomisista tai syntyperään liittyvistä lähtökohdistamme – altistamme itsemme mielivaltaisille päätöksille. Mikäli virastot eivät tottele edes vaaleilla valittuja poliittisia päättäjiä, niin kuinka suuren valtuutuksen oikein olemmekaan heille antaneet? Ja mikä on virkamiesten vastuu?

TIINA PELKONEN

[1] Kirkko ja kaupunki: Suomen kirkonjohtajat kritisoivat turvapaikanhakijoiden pakkopalautuksia vaaran keskelle

[2] yle: Sadat turvapaikanhakijat ovat kääntyneet kristityiksi – paluuta vanhaan kotimaahan ei ole

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s