Sateenkaari-ihmiset Migrin tähtäimessä

 

Suomen maahanmuuttoviraston – tuttavallisemmin Migrin – asiantuntemusta monilla aloilla on kritisoitu jo vuoden 2015 syksystä lähtien, jolloin heidän työsarkansa synkempi puoli tuli julkiseen tietoisuuteen ns. tavallisille ihmisille. Tekosyynä tuolloin käytettiin kiirettä. Nyt kuitenkin turvapaikanhakijoita on vähemmän kuin ennen ja työntekijöitä luulisi olevan riittävästi.

14.6.2018 julkistamassaan raportissa Migri itse myönsi, että turvapaikkapuhutteluja pääsee hoitamaan kahden viikon koulutuksen jälkeen. Tulkeille ei juurikaan ole valvontaa ja puhuttelunauhoitteet eivät ole siinä kunnossa, että niitä voisi käyttää tulkkauksen tai puhuttelun laadun tarkastamiseksi. (https://intermin.fi/documents/1410869/4024872/Maahanmuuttoviraston%2Bturvapaikkaselvitys/91b15620-7955-4876-9539-b2e23f9ee9f4 s.20- 21, 25)

Tämä on suorastaan pelottavaa, sillä monet käsiteltävistä asioista ovat hyvin sensitiivisiä ja vaakakupissa on puhuteltavan ihmisen ja usein myös hänen läheistensä elämä. Yksi erityinen alue, josta tietämys – tai sitten halu toimia oikein – tuntuu puuttuvan kokonaan, on seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksien takaaminen.

Jo 2017 syksyllä Silvia Modig teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen lhbtiq*- ohjeistuksesta turvapaikka-asioiden selvittelyssä (http://www.silviamodig.fi/turvapaikkamenettelyyn-tarvitaan-sateenkaarisensitiivisyytta/ ) . 7.11.2017 Seta julkaisi lausunnon aiheesta, peräänkuuluttaen opastusta ja ohjeistusta virkailijoille. ( https://seta.fi/maahanmuuttovirastoon-tarvitaan-kattava-lhbtiq-ohjeistus-ja-systemaattista-koulutusta/ )

Onko ohjeistusta sitten saatu, jää epäselväksi. Ainakin toiminnasta on tehty kantelu, josta vielä ei ole päätöstä.

Puhutteluiden perusteella Migrin virkailijoilla on ollut tapana väheksyä seksuaalisen suuntautumisen ’aitoutta’ ja pitää ihmisten siitä esittämää kertomaa epäuskottavana. Varsinkin, mikäli henkilö on ’tullut kaapista’ vasta ensimmäisen tai toisen negatiivisen päätöksen jälkeen. (https://yle.fi/uutiset/3-9447448 )

Migrillä kollektiivina, jona se valitsi kirjoittaa itseään käsittelevän raportinkin, on kuitenkin velvollisuus käyttää kaikkea vuosien saatossa kumuloitunutta materiaalia ja tieteellistä tutkimusnäyttöä eri aloilta. Migrin tehtävä on myös seurata ajantasaista maatietoa. Lisäksi Migriä sitoo kansainvälinen lainsäädäntö ja sopimusten koodisto, johon kuuluu esimerkiksi ehdoton palautuskielto.

Raportissaan Migri keskittyi irakilaisiin. Vilkaistaanpa siis mikä on lhbqt oikeuksien tilanne Irakissa. Lähteenä on IraQueer, ensimmäinen ja ainoa Irakin ja Kurdistanin alueella toimiva seksuaalivähemmistöjen oikeuksia ajava järjestö. Tosin tosiasiallisesti järjestö toimii lähinnä internetissä, sillä fyysinen eksistenssi on hankalaa ellei mahdotonta ja sen johtohahmot toimivat Irakin ulkopuolelta käsin.

Mikä on Irakin ja Kurdistanin lhbqt oikeuksien taso yleisesti?

”The Lesbian, Gay, Bisexual, Transsexual, and other (LGBT+) community is one of the most invisible communities in Iraq. Members of this group are forced to live in the shadows for fear of losing basic rights to health and education, and even their right to life. The community faces violence from armed groups, the government, and even families,friends, and neighbors. Every year since 2006, there has been at least one killing campaign targeting the LGBT+ community in Iraq. Human Rights Watch estimates the killings in 2012 at more than 200. IraQueer and its 1 partners estimate the killings in 2017 at more 220.2”

(IraQueer ’Partner Baseline Study 2018’)

Kuka tahansa lhbqt vähemmistöihin kuuluva tai kuuluvaksi oletettu voi joutua väkivallan kohteeksi. Väkivaltaa tekevät tahot ovat sekä aseistettuja joukkoja (usein puolisotilaallisia ryhmittymiä, joista osalla on virallinen status ja hallituksen hyväksyntä) sekä suvut, heimot ja satunnaiset naapurit ja tuttavat. Lhqbt vähemmistöihin kohdistuu myös systemaattisia murhakampanjoita.

IraQueer myös listaa pointteja fyysisestä turvallisuudesta kohderyhmälleen:

Ympäröi itsesi vain luotettavilla ihmisillä. Huolehdi digitaalisesta turvallisuudestasi. Pidä huolta mielenterveydestäsi. Opettele itsepuolustustaitoja. Älä osoita hellyyttä partnerillesi julkisesti. Vältä puhumasta sensitiivisistä asioista tai huolehdi, että tila jossa teet niin on turvallinen. Vaihda reittiä paikkoihin, joissa käyt säännöllisesti, kuten kouluun tai työhön, mahdollisimman usein. Tunnista tukijat, jotka voivat auttaa sinua hätätilanteessa.

Järjestö voi tarjota vain neuvoja. Ja mitä neuvoista puuttuu, verrattuna useimpiin länsimaihin, on kehotus ilmoittaa itseen tai perheeseen kohdistuneista rikoksista viranomaisille. Irakissa on hyvin todennäköistä, että rikoksen takana on juuri viranomainen. Vaikka ei olisi, uhrin kuuluminen lhbqt vähemmistöön  riittää perusteeksi jättää rikos tutkimatta. Pahimmassa tapauksessa rikoksen ilmoittaminen voi johtaa uusiin oikeudenloukkauksiin.

Tullessaan tällaisesta taustasta, ihminen ei ole useinkaan heti halukas kertomaan viranomaisille omista yksityisasioistaan. Piirit Suomessa ovat pienet ja Migri ei ole tarkastanut tulkkiensa taustoja. Nämä eivät myöskään ole olleet pätevöityneitä ammattitulkkeja. On hyvin todennäköistä, että monessakin puhuttelussa on pelko paljastumisesta ja siitä seuraavasta syrjinnästä ja jopa väkivallasta on estänyt lhbqt vähemmistöihin kuuluvia kertomasta identiteetistään. (https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806112200996285_u0.shtml ) Lisäksi vuoden 2016 oikeusapu-uudistuksen jälkeen turvapaikanhakijoilla ei ole ollut tosiasiallista pääsyä oikeudellisen neuvonnan pariin. Ymmärrys turvapaikkaprosessista ja lhqbt-oikeuksista on asiakkaalla itsellään jäänyt heikoksi.

Vasta valitusvaiheessa, saatuaan oikeudellista neuvontaa ja päästyään myös psykologisen avun ja tuen piiriin on moni seksuaalivähemmistöihin kuuluva pystynyt kertomaan kaikki hakemukseensa vaikuttavat seikat. Sama koskee myös monia muita – uskonnollisia vähemmistöjä, ihmiskaupan uhreja, kidutettuja ja kunniaväkivallan uhreja. Oman tilanteensa tiedostaminen on monilla myös vajavaista, koska monien kokemusten – joista osa on saattanut tapahtua turvaa hakiessa ja matkan aikana – on seurauksena saattanut olla hyvin voimakas välttelyreaktio kaikkeen aiheeseen liittyvään.

Puhuttelut tulisi siksi hoitaa äärimmäisen hienotunteisesti ja vahvalla ammattitaidolla. Päätösten perusteena tulisi myös huomioida maiden tosiasiallinen tilanne, ei mielikuvat joita luodaan tietoisesti julkisuuskampanjoissa. USA:n suurlähetystö on mainostanut Prideä sateenkaarilipulla ja saanut tehdä niin rauhassa – aseistettujen vartijoiden takana sekin. Irakilaiset tv-kanavat ovat keskustelleet seksuaalivähemmistöistä satunnaisesti. Ja tietenkään kaikki seksuaalivähemmistöihin kuuluvat eivät joudu väkivallantekojen kohteeksi.

Kuitenkin keskustelu Irakin mediassa on usein seksuaalivähemmistöjä kohtaan halventavaa ja ihmisoikeuksia loukkaavaa. (https://www.iraqueer.org/news/an-iraqi-tv-promotes-homophobia/ ) Jo tämän julkisen ja valtiollisesti sanktioidun vihapuheen perusteella pelko vaikuttaa hyvin perustellulta.

Migri lienee tästäkin eri mieltä. Hyvää Pride viikkonloppua kaikille muille!

*Lhbqt ja lhbqit sekä LGBT+ ovat yleisimmät nimitykset vähemmistöille, joihin kuuluvat homo, lesbo, bi ja aseksuaalit sekä inter-, queer, trans- sukupuoliset ja muunsukupuoliset. Nimitykset ja kirjainyhdistelmät vaihtelevat hieman eri alueilla ja eri yhteyksissä. Lhbqit oikeuksissa ei ole kysymys vain seksuaalivähemmistöjen ja seksuaalisen suuntautumisen toteuttamisen oikeudesta, vaan koko ihmisenä olon oikeutuksesta. Ryhmiin kuuluvat esimerkiksi interseksuaaliset – siis sukupuoleltaan epäselvät – lapset.

Lähteet:

https://intermin.fi/documents/1410869/4024872/Maahanmuuttoviraston%2Bturvapaikkaselvitys/91b15620-7955-4876-9539-b2e23f9ee9f4

http://www.silviamodig.fi/turvapaikkamenettelyyn-tarvitaan-sateenkaarisensitiivisyytta/

https://seta.fi/maahanmuuttovirastoon-tarvitaan-kattava-lhbtiq-ohjeistus-ja-systemaattista-koulutusta/

Homoseksuaalisuuden perustelun vaikeudesta turvapaikkaa hakiessa:

https://yle.fi/uutiset/3-9447448

Migrin vaatimuksista todisteiden suhteen ja ongelmista sensitiivisten asioiden kasittelyssä puhuttelussa:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806112200996285_u0.shtml

IraQueer-ihmisoikeusjärjestön tutkimus lhbqt oikeuksien tasosta Irakin ja Kurdistanin alueella sekä turvallisuusohjeet, kuinka toimia välttääkseen joutumasta väkivallan uhriksi seksuaalisen suuntautumisen tai muunsukupuolisuuden vuoksi, katkelmat lainattu sivustolta:

https://www.iraqueer.org/projects/publications/

”The Lesbian, Gay, Bisexual, Transsexual, and other (LGBT+) community is one of the most invisible communities in Iraq. Members of this group are forced to live in the shadows for fear of losing basic rights to health and education, and even their right to life. The community faces violence from armed groups, the government, and even families,friends, and neighbors. Every year since 2006, there has been at least one killing campaign targeting the LGBT+ community in Iraq. Human Rights Watch estimates the killings in 2012 at more than 200. IraQueer and its 1 partners estimate the killings in 2017 at more 220.2”

(IraQueer ’Partner Baseline Study 2018’)

Physical security of the LGBT+ individuals remains greatly

threatened. With different killing campaigns being organised,

random attacks from individuals and groups who are against

the LGBT+ community, and the absence of legal protection

from a government that often commits the violations, there is

only advice that can be given to reduce the chances of

facing these threats.

  • Change your daily route when going to school, work, or other places
  • Surround yourself with individuals your trust in your social circle.
  • Identify allies that can support you in case of an emergency.
  • Avoid public display of affection even when you think there isn’t anyone around.
  • Do not meet people you talk to on dating apps and websites before confirming their identities.
  • Physical security requires attention to mental security. You can get more help onthis in the sexual health guide which can be found on our website.
  • Learn self defence techniques if possible.
  • Stick to following all the digital safety tips that are provided in this guide which will also protect your physical security.
  • Always be aware of your surroundings when talking about certain things that could be considered sensitive.

(IraQueer, ’Security Guide’ emphasis added by author/ tummennukset omiani)

https://www.iraqueer.org/news/an-iraqi-tv-promotes-homophobia/

TIINA PELKONEN

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s