Kahdet pienet kumisaappaat

 kahdet pienet kumisaappaat

(also in english – också på svenska)

Kahdet pienet kumisaappaat, Meccano-vaunu, eksyneitä legoja lattialla. Siinä jäljet kahden kuukauden vierailusta kotonani. Kahden lapsen syyrialaisperhe, josta on kirjoitettu paljon, on kääntänyt selkänsä vastahakoiselle maalle ja palannut vapaaehtoisesti Kreikkaan aloittamaan elämäänsä taas uudelleen.

Syyrialaisperheen käännytys on lainvoimainen, eivätkä lehtiartikkelit ja poliitikkojen lausunnot ole auttaneet. Pois vain hyvin kotoutunut syyrialaisperhe, ja tilalle toinen kiintiösopimuksen nojalla. Taas ollaan nollatilanteessa. Syyrialaisperheiden määrä pysyy vakiona. Inhimillisyydelle ei ole tilaa. Eikä kansantaloudelliselle järjenkäytölle.

Yli kaksi kuukautta perhe eli kotonani. Lapset leikkivät ulkona ja heidän kaverinsa kävivät kylässä. Suomea, ruotsia, englantia ja arabiaa iloisena sekamelskana. Vanhemman lapsen levottomuus vaihtui jonkinlaiseen levollisuuteen ja luottamukseen. Silmät eivät enää niin usein tummenneet surusta ja pelosta.

Monien muiden lailla tämäkin perhe antoi Kreikan poliisin ottaa sormenjälkensä saadakseen kansainvälistä suojelua Kreikassa. Kun muilla perheillä oli varaa matkustaa Saksaan, minne he saivat jäädä, tämä kahden lapsen perhe asui kadulla Ateenassa koko kesän 2015. Matkatoimiston virkailija sääli perhettä ja antoi heille lentoliput Suomeen. Silloin syyskuussa elämä näytti valoisalta. Lapset saivat käydä koulua ja olla päiväkodissa sekä oppia suomea. Vanhemmat opiskelivat ruotsin sanoja. Onnea kesti runsaat puoli vuotta.

Kun huhtikuussa tapasin perheen lähikaupassa ja näin naisen kyyneleiset silmät, tiesin että minun täytyi yrittää auttaa heitä. He olivat paniikissa edessään olevan Kreikkaan karkotuksen takia. Edellisen vuoden elämä kadulla yksittäisten almujen varassa rahatta, ilman suojaa, jonka Kreikka oli luvannut heille, oli syvänä haavana heidän muistissaan. Vasta käännytystä edeltävänä yönä he muuttivat luokseni ja asettuivat taloksi kotiini.

Yritimme kaikkea: uusi asianajaja, lääkäritodistuksia, psykologin lausuntoja, joukkotiedotusvälineitä, yhteydenottoja poliitikkoihin. Sain ystäviä tarjoamaan ruokarahaa, kaikkien myötätunto oli perheen puolella. Kreikan turvapaikka-asioita hoitava poliisi olisi ollut valmis peruuttamaan myönnetyn turvan, jotta perheen olisi ollut helpompi jäädä Suomeen. Siihen perhe ei kuitenkaan suostunut. Heidän hätäpoistumistietään ei saanut tukkia.

He olivat menettäneet toivonsa Suomen suhteen. Niin monta yritystä oli kariutunut. Toivo oli herätetty ja murskattu. Niin pitkä aika piilossa. Ystävien tapaamisista ja monista retkistä huolimatta he saivat lopulta tarpeekseen. Ateenan kadulla on ainakin vapaus liikkua avoimesti…

Jääkylmä suomalainen pakolaispolitiikka hallitsee tuomioistuimia, jotka ovat tehneet asian itselleen helpoksi. Ulos vain. Perheet hajalle. Lapset pois. Turvapaikanhakijat ovat pelkkiä numeroita.

Siihen aikaan luin tanskalaisen juristin ja toimittajan Olav Hergelin kirjaa Flyktingen. Lainaanpa sitä:

”Eräs arvostettu juristi on sanonut, että kun hyvä tuomari hoitaa asiaa, hän ei ajattele ennen muuta juridiikkaa. Hän pohtii, mikä tulos ilmentäisi oikeudenmukaisuutta ja tervettä järkeä. Sen jälkeen hän yrittää päästä sellaiseen tulokseen juridiikan avulla… Lainkäytössä on melkein aina sijaa lempeälle tulkinnalle. Mutta lainkäytössä on sijaa myös ankaralle tulkinnalle, ja kun valitaan ankaran ja lempeän laintulkinnan välillä, Tanska (lue: Suomi) on pakolaisten kohdalla melkein aina valinnut ankaran tulkinnan. Ovatkohan Tanskan (Suomen) näin tekemät päätökset oikeudenmukaisuuden ja järjen ilmauksia?”

Nyt perhe on palannut Kreikkaan. Montako kertaa niiden kahden pienen lapsen pitää selviytyä uudesta alusta uudessa maassa, jossa on heille uusi kieli ja uudet tavat, ilman että siitä tulee pysyviä vaurioita heidän sieluunsa?

Jos maamme saa edelleen elää rauhassa, en luultavasti enää piilota pakolaisia. Sattuu, kun rakkaus murskataan.

KIRJOITTAJA ON KOTIMAJOITTAJA

Tarkennus 29.3.2017 klo 19:53: Perhettä ei palautettu Kreikkaan Dublin-sopimuksen perusteella vaan siksi, että perhe oli aiemmin hakenut ja saanut kansainvälistä suojelua Kreikasta.

Lisätty lähdemateriaali 30.3.2017 klo 2:08

Lähdemateriaali

Två par små gummistövlar

Två par små gummistövlar, en Meccanovagn, vilsna legobitar på golvet. Det är alla spår som finns kvar efter två månaders vistelse i mitt hem. Den omskrivna syriska tvåbarnsfamiljen har vänt ett ogint land ryggen och frivilligt tagit sig tillbaka till Grekland för att göra en ny nystart i livet.

Utvisningen av den syriska familjen är giltig eftersom ingen domstol har tolkat lagen till familjens favör och inga tidningsartiklar eller politikerutlåtanden har hjälpt. Bort med en välintegrerad syrisk familj. In med en annan i form av kvotavtal. Och så står man på noll. Antalet syriska familjer hålls konstant. Rum för mänsklighet finns inte. Eller statsekonomiskt förnuft.

I mer än två månader levde de i mitt hem. De två barnen lekte ute och fick besök av kompisar. Finska, svenska,  engelska och arabiska i en glad blandning. Det äldre barnets oro förbyttes i en viss förtröstan och tillit. Ögonen mörknade inte så ofta i sorg och rädsla.

I likhet med många andra familjer lät denna den grekiska polisen ta deras fingeravtryck och ge dem internationellt skydd i Grekland. Medan andra familjer hade råd att resa till Tyskland, där de har fått stanna, levde denna tvåbarnsfamilj på gatan i Aten hela sommaren 2015. En resebyråtjänsteman förbarmade sig över familjen och gav dem flygbiljetter till Finland.  Och då, i september, såg livet ljust ut. Barnen fick gå i skola och dagis och lära sig finska, föräldrarna pluggade svenska ord. Lyckan varade i drygt ett halvt år.

När jag i april mötte dem i den lokala butiken och såg in i kvinnans tårfyllda ögon visste jag att jag måste försöka hjälpa dem. De var panikslagna för den förestående deportationen till Grekland.  Fjolårets liv på gatan, med enstaka allmosor, utan pengar, utan det skydd Grekland hade lovat dem, var ett djupt sår i deras minne. Det var inte förrän natten före utvisningen som de flyttade in hos mig och gjorde mitt hem till sitt.

Vi försökte allt: en ny advokat, läkarintyg, psykologutlåtanden, massmedia, politikeruppvaktningar. Jag fick vänner att ställa upp med matpengar, allas sympatier var på familjens sida. I Grekland var asylpolisen beredd att överväga att dra in det beviljade skyddet för att underlätta för familjen att bli kvar i Finland. Men det gick familjen inte med på. Deras nödutgång fick inte stoppas.

För de hade förlorat hoppet om Finland. Allah besvarade inte de sinas böner. Så många försök hade strandat. Hopp hade väckts och grusats. Så lång tid i gömman. Trots umgänge med vänner och många utflykter  blev det slutligen för mycket. På gatan i Aten har man åtminstone friheten att röra sig öppet …

Den iskalla finländska flyktingpolitiken styr domstolarna som har gjort det enkelt för sig. Ut med dem bara. Splittra familjer. Dumpa barnen. De asylsökande är ingenting annat än siffror.

En bok jag läste under den här tiden var den danska juristen och journalisten Olav Hergels Flyktingen. Låt mig citera:

”En erkänd jurist har en gång sagt att när en god domare tar sig an ett fall så ser han inte främst på det juridiska. Han ser på vilket resultat som skulle vara uttryck för rättvisa och sunt förnuft. Därefter försöker han uppnå det resultatet genom juridiken. … Juridiken har nästan alltid plats för en barmhärtig tolkning av lagen. Juridiken har nästan alltid plats för en mild tolkning av lagen.  Men juridiken har också plats för en sträng tolkning av lagen och i valet mellan den stränga och den barmhärtiga tolkningen av lagen har Danmark (läs: Finland), när det gäller flyktingar, konsekvent valt den stränga tolkningen. Men är de beslut som Danmark (Finland) fattar på det sättet ett uttryck för rättvisa och förnuft?”

Nu är familjen tillbaka i Grekland. Hur många gånger ska de två små barnen klara av en nystart i ett annat land, med ett nytt språk och nya seder utan att det blir kroniska revor i deras själar?

Om vårt land får fortsätta att leva i fred är det osannolikt att jag gömmer flyktingar i framtiden. Det gör ont när kärlek krossas.

Two pairs of small rubber boots

Two pairs of small rubber boots, a Meccano wagon, lost lego bricks on the floor. Those are the remains of a two month stay in my home. The Syrian two child family that has been written a lot about, has turned their back on this unwilling country, and it has voluntarily returned to Greece to once again start life from beginning.

”The refusal of entry” of the Syrian family is final, since no court of law has interpreted the law in favor of the family, and no newspaper article or statement by politicians has helped. Away with a well integrated Syrian family, in with another, according to quota agreement. So there we are again. The number of Syrian families is kept constant. No room for humanity, or sound economic thinking.

For more than two months they lived in my home. The two children played outside and their friends came to visit. Finnish, Swedish, English and Arabic in a happy mixture. The restlessness of the elder child disappeared and gave way to trust. The eyes didn’t darken of sorrow and fear as often any more.

Like many other families, this family let the Greek police take their fingerprints and give them international protection in Greece. While other families could afford travelling to Germany, and were allowed to stay, this two child family lived on the streets of Athens for the whole summer of 2015. A travel agent had mercy and gave them airline tickets to Finland. Then, in September, things looked good. The children got to go to school and daycare, and learned Finnish, while the parents were studying Swedish words. They were happy for a little over half a year.

When I met them in April in the local shop and saw the tears in the eyes of the mother, I knew that I just had to try and help them. They were panicked, facing the expected deportation to Greece. The life on the streets previous year, getting alms but no money, without the protection promised by Greece, was a deep wound in their mind. Not until the night before the deportation they moved into my house and made themselves a home in it.

We tried everything: a new lawyer, medical certificates, psychologists opinions, mass media, meetings with politicians. Friends helped by giving money for food, everybody was on the side of the family. In Greece the asylum police was ready to cancel the granted international protection to make it easier for the family to stay in Finland. But the family did not agree. They couldn’t let their emergency exit get closed.

For they had lost all hope of staying in Finland. Allah did not answer the prayers. So many efforts had been in vain. Hope had been awakened and crushed. Such a long time hiding. In spite of meeting friends and making several excursions, they had finally had enough. On the streets of Athens they would at least be able to move about freely, without hiding.

The ice cold Finnish refugee policy is steering the courts, that have chosen the easy way. Away with the asylum seekers. Tear families apart. Ditch the children. The asylum seekers are nothing but numbers.

At the time I was reading ”Flyktingen” by Danish lawyer and journalist Olav Hergel. Let me cite him::

”A known lawyer once said that when a good judge gets a case, he doesn’t primarily think about the law. He figures out which result would be an expression of justice and reason. Then he tries to reach that result by practising law. . … Almost always there is room for a lenient interpretation of the law, and almost always there is room for a harsh one. Given the choice between a harsh and a lenient interpretation of law, Denmark (read: Finland) has consequently chosen the harsh one, when dealing with refugees. But are these decisions by Denmark (Finland) expressions of justice and reason?”

The family is back in Greece now. How many times can the two little children cope with a new start in another country with a new language and new customs, without getting permanent damage in their souls?

If our country may continue life in peace, I will probably not hide refugees in future. It hurts when love is crushed.

Edit 29.3. klo 19:54: The family was not returned to Greece according to the Dublin Regulation. Instead they have applied for and received international protection before arriving to Finland.

Advertisements

9 thoughts on “Kahdet pienet kumisaappaat

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s